💙💛
Pelastakaa Lapset
-
Punainen Risti
-
Unicef
💙💛

Osakeyhtiön YEL, TyEL ja eläketurva

Osakeyhtiön eläke- ja sosiaaliturva hoituu YEL- ja TyEl-vakuutuksilla

Yrittäjän eläkevakuutus YEL

Yrittäjän eläkelain, eli YELin mukaan:

”Suomessa asuvan ja toimivan yrittäjän on vakuutettava itsensä vanhuuden, työkyvyttömyyden ja kuoleman varalta”

Osakeyhtiö yrittäjälle tämä hoituu joko YEL tai TyEL vakuutuksella. Jos yrittäjyyden työpanos on minimaalinen, välttämättä kumpaakaan ei tarvita, mutta ennen pitkää jompikumpi on hommattava.

Osakeyhtiötä perustava hankkii lähtökohtaisesti eläke ja sosiaaliturvakseen YEL-vakuutuksen, jos hän:

  • omistaa osakeyhtiön osakkeista yli 30 % tai puolisonsa kanssa yli 50 %
  • ja työskentelee yrityksessä johtavassa asemassa

Pelkkä omistajuus ei siis velvoita YEL-vakuutuksen hankkimiseen.

Johtava asema tarkoittaa toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai muuten tosiasiallisesti johtavassa asemassa toimivaa henkilöä. Huomioitavaa on myös, että jos samassa taloudessa asuva puoliso, lapsi tai vanhempi työskentelee yrittäjän kanssa samassa yrityksessä saattavat hekin joutua hankkimaan YEL vakuutuksen.

Missiomme on olla mukana menestyksessäsi yrittäjänä. Tämän ajankohtaisen tietopankin lisäksi olemme keränneet sinulle yhteen paikkaan yrittäjän parhaat työkalut, ohjelmat ja palvelut.

YEL on lakisääteinen ja pakollinen hommata, mutta vasta seuraavien ehtojen täyttyessä:

  • Yrittäjä on iältään 18 - 68 vuotias
  • Yritystoiminta jatkuu yhtäjaksoisesti vähintään 4 kk
  • Työtulo on enemmän kuin 8 575,45 € vuodessa (vuonna 2023, työtulo käydään läpi alempana)

YEL-vakuutus on otettava kuuden kuukauden sisään yritystoiminnan alkamisesta tai ehtojen täyttymisestä. Vaikka YEL hankittaisiin yritystoiminnan aloittamisen jälkeen, tulee se voimaan takautuvasti aloittamisesta lähtien.

YEL-vakuutus hankitaan työeläkevakuutusyhtiöstä tai eläkekassasta, jos osakeyhtiön toimialalta sellainen löytyy. YEL on henkilökohtainen, ei yrityskohtainen. Yrittäjä, jolla on useampi yritys, tarvitsee siis vain yhden YELin.

YEL turvaa paitsi eläkkeen myös muun yrittäjän sosiaaliturvan

YELin kautta hoituu lähes kaikki yrittäjän sosiaaliturva ei vain eläke, vaikka vakuutuksen nimestä näin voisi ymmärtää. YEL vaikuttaa mm.:

  • vanhuuseläkkeeseen
  • osa-aikaeläkkeeseen
  • työkyvyttömyyseläkkeeseen
  • perhe-eläkkeeseen
  • sairauspäivärahaan
  • yrittäjän mahdollisuuteen saada työttömänä ansiopäivärahaa
  • yrittäjän mahdollisuuteen saada työttömänä Kelan peruspäivärahaa

Ilman YELiä yllä mainittuja osia sosiaaliturvasta ei saa ollenkaan tai hyvin pienessä määrin. Sosiaaliturvan kattavuus (esim. eläkkeen suuruus) taas riippuu YEL-maksujen suuruudesta, jotka otetaan suoraan yrittäjän itse määrittämästä työtulosta.

YEL työtulo määrittää eläkkeen ja sosiaaliturvan kattavuuden

Siinä missä työntekijöiden työpanoksen arvoa voidaan perustellusti pitää maksettuna palkkana, vastaavaa helposti saatavilla olevaa lukua ei yrittäjille löydy. Mikään yrittäjän tai yrityksen taloudellisista luvuista, kuten liikevaihto, yrityksen voitto tai yrittäjälle maksettu palkka, ei kerro yrittäjän työpanoksesta. Tämän takia on pitänyt kehittää erillinen luku, jolla sosiaaliturvamaksut voidaan osuvasti ja oikeudenmukaisesti suhteuttaa työpanokseen. Tämä luku on työtulo.

YEL-lain mukaan, työtuloa vastaa:

”se palkka, joka kohtuudella olisi maksettava, jos hänen tämän lain alaista työtään suorittamaan olisi palkattava vastaavan ammattitaidon omaava henkilö, tai se korvaus, jonka muutoin voidaan katsoa keskimäärin vastaavan sanottua työtä.”

Eli suomeksi, palkka, joka maksettaisiin, että joku muu tekisi yrittäjän työt.

Ulkopuolisen on tätä lukua hyvin vaikea määrittää, siispä yrittäjä määrittää sen itse. Koska YEL on kuitenkin lakisääteinen = pakollinen, ei yrittäjä voi asettaa työtuloaan täysin mielivaltaisesti, vaan eläkelaitos, josta YEL on hankittu, vahvistaa yrittäjän työtulon. Tämän takia myös, jos työtulo muuttuu, on yrittäjän vastuulla ilmoittaa muutoksesta eläkelaitokselle. Eläkelaitos arvioi aina yksilöllisesti onko yrittäjän työtulo oikealla tasolla. Eläkelaitos arvioi oikeaa tasoa mm. seuraavien seikkojen perusteella:

  • yrittäjyyden ympärivuotisuus
  • kokopäiväisyys
  • viikkotuntimäärä
  • toiminnan laajuus
  • liikevaihto
  • työntekijöiden määrä.
  • yrittäjän verotiedot

Vaikka työtulo on luonteva miettiä palkkana, joka jollekulle muulle maksettaisiin yrittäjän töistä, ei työtulon määrä silti suoraan liity ansioihin, vaan ennemmin tehdyn työn määrään. On esimerkiksi täysin mahdollista, että henkilö tienaa vuodessa huomattaviakin summia pääomatuloja yrityksestä, mutta koska hän ei ole tehnyt näiden tulojen eteen kummemmin töitä, työtulo voidaan asettaa matalaksi. Toisena esimerkkinä, työpanos voi olla pieni koska henkilö toimii palkkatyön tai opiskelun ohella vain sivutoimisesti yrittäjänä, jolloin työpanos yritykseen jää pieneksi ja täten myös työtulo voidaan perustellusti asettaa alhaiseksi.

Työtulon oikea taso

Yhteistyökumppanimme työeläkeyhtiö Elon mukaan YEL asetetaan keskimäärin 30 % liian alhaiseksi.  Liian pieneksi YEL maksuja ei kannata asettaa, koska tällöin eläke jää hyvin lähelle takuueläkettä ja toisaalta yrittäjän sosiaaliturva jää olemattomaksi.

Oikean tason määrittäminen on tapauskohtaista. Voit lukea lisää mille tasolle työtulo kannattaa asettaa esimerkiksi työeläkelakipalvelun listauksesta, jossa neuvotaan eri työtulon tasoista toimialoittain.

Työtulon tason vaikuttavuudesta voit lukea lisää esimerkiksi Elon artikkelista.

YEL työtuloaan asettaessa on joka tapauksessa hyvä tietää seuraavat rajat (vuonna 2023):

  • 8 575,45 € työtulon alaraja, jota ennen YEL-vakuutusta ei tarvitse hankkia lainkaan. YEl-maksuja ei tällöin tarvitse maksaa, mutta näin ei saa myöskään eläke- tai sosiaaliturvaa. Ilman YEL:iä toimitaan lähinnä aivan yrityksen alussa.
  • 14 088,00 € mahdollisuus työttömyysturvaan. Yrittäjä voi liittyä työttömyyskassan jäseneksi. Sosiaaliturvan kannalta minimiraja, jonka yli YEL työtulo on hyvä saada nostettua.
  • 194 750,00 € työtulon yläraja. Tätä isommaksi työtuloa ei voi asettaa.

Mitä käy, jos YEL maksut jäävät maksamatta tai ovat liian pieniä?

Koska YEL on lakisääteinen = pakollinen, mikäli yrittäjä ei ole ottanut vakuutusta, vaikka YELin hankkimisen ehdot olisivat täyttyneet, Eläketurvakeskus kehottaa yrittäjää hankkimaan YELin kohtuullisessa ajassa. Jos kehotusta ei noudata, Eläketurvakeskus hankkii YEL:in yrittäjän puolesta, hänen kustannuksellaan.

Jos YEL on vahingossa jäänyt hankkimatta oikeassa ajassa, voi sen kuitenkin ottaa jälkikäteen kuluvalle ja sitä edeltävälle kolmelle vuodelle. Tätä varhemmalta ajalta eläketurvaa ei ole jälkikäteen mahdollista kartuttaa. Jälkikäteen otettavasta YEListä on hyvä tietää, että tällöin tulee kerralla maksettavaksi myös aikaisemmat YEL-maksut. Onkin parempi hoitaa YEL kuntoon heti kun työtulo ylittää minimirajan 8 575,45 € ja muut YELin hankkimisen ehdot täyttyvät.

YEL-vakuutusmaksun suuruus

YEL-vakuutusmaksun suuruus riippuu henkilön iästä. Vuonna 2023 maksujen suuruudet vahvistetusta YEL-työtulosta ovat:

  • 18-52-vuotiailla 24,1 %
  • 53-62-vuotiaille 25,6 %
  • 63-68-vuotiailla 24,1 %

Uudet yrittäjät, jotka aloittavat yrittäjätoiminnan ensimmäistä kertaa, saavat 22 % suuruisen alennuksen ensimmäiseltä neljältä vuodelta. Uuden yrittäjän YEL-vakuutusmaksut vahvistetusta työtulosta ovat siis:

  • 18-52-vuotiaille 18,798 %
  • 53-62-vuotiaille 19,968 %
  • 63-68-vuotiaille 18,798 %

YEL-vakuutusmaksu on täysin vähennyskelpoinen verotuksessa. Vakuutusmaksun voi maksaa joko osakeyhtiö, yrittäjä tai hänen puolisonsa henkilökohtaisessa tuloverotuksessa. YEL kannattaa toki vähentää siellä missä verovähennyksellä saa eniten kevennettyä verojen maksua.

TyEL

TyEL, eli työntekijän eläkevakuutus (ja työntekijän eläkevakuutuslaki) tulee osakeyhtiön perustajalle relevantiksi, jos yritykseen palkataan työntekijöitä. Jos osakeyhtiön perustaja omistaa vähemmän kuin 30% yrityksen osakkeista, eikä ole johtavassa asemassa, tulee perustajalle hankkia YEL:in sijaan TyEL. Työntekijöiden palkkaus ja TyEL tähän liittyen ovat aivan oma vyyhtinsä, johon ei tässä paneuduta tarkemmin.

Osakeyhtiö yrittäjä vakuutetaan TyEL:n mukaan, jos:

  • hän on 17–68-vuotias.
  • yrittäjän ansiot yrityksestä ovat vähintään 65,26 euroa kuukaudessa (2023)

TyEL maksun suuruus

Vuonna 2023 TyEL maksun suuruus on keskimäärin 26,20 % bruttopalkasta. Työntekijän ollessa 17-52 tai yli 63 vuotias, työnantajan osuus TyEL:istä on 19,05 % ja työntekijän 7,15 %. Työntekijän ollessa 53-62 vuotias työnantajan osuus on 17,55 % ja työntekijän 8,65 %.

Kun yrittäjä on näin vakuutettu työntekijänä, tarvitsee hän myös seuraavat lakisääteiset vakuutukset:

  • työtapaturma- ja ammattitautivakuutus
  • ryhmähenkivakuutus
  • työttömyysvakuutus
artikkeli päivitetty 
31.5.2023