💙💛
Pelastakaa Lapset
-
Punainen Risti
-
Unicef
💙💛

Oman verkkokaupan perustaminen vuonna 2024

Verkkokaupan perustaminen on helpompaa kuin koskaan - sinulle ja kilpailijoillesi. Näillä vinkeillä pääset nopeasti alkuun kohti menestyvää verkkokauppa.

Oman verkkokaupan perustaminen on helpompaa kuin koskaan ennen. Internet ja sen mahdollistamat palvelut, verkkokauppa-alustoista helppoon tapaan löytää myytävää tavaraa maapallon toiselta puolelta, on poistanut suurten alkuinvestointien ja teknisen osaamisen vaatimukset.

Vaikka helppous tuo mukanaan valtavasti kilpailua, oman verkkokaupan perustaminen voi silti olla todella kannattavaa, sillä myös ostaminen on siirtyy edelleen kovaa vauhtia kivijaloista verkkoon. Verkkokauppojen osuus Suomen kokonaiskulutuksesta on tällä hetkellä vain noin 16%, mutta sen odotetaan kasvavan yli 21% vuoteen 2028 mennessä [1].

Tässä blogissa syvennytään verkkokaupan perustamisen tärkeimpiin asioihin vuonna 2024, joita ovat

  • Brändi ja sen tärkeys
  • Verkkokauppa-alustan valinta
  • Verkkokaupan suunnittelu ja toteutus
  • Tuotteet ja tuotekuvat
  • Markkinointi

Brändin tärkeys

Verkkokaupan, varsinkin uuden, menestykseen vaikuttaa todella paljon hyvä brändi. Verkkokaupassa asiointi vaatii luottamusta ja hyvä brändi on avainasemassa sen saavuttamisessa.

Uuden brändin luominen on hidas ja työläs prosessi, mutta sen luominen kannattaa aloittaa heti. Hyvä brändi viestii luotettavuutta ja laatua. Jo pelkästään hyvin valittu nimi ja huolella luotu logo ja visuaalinen ilme viestii vierailijalle, että kyseessä on luotettava toimija.

Brändin rakentamisen vaiheet

  1. Tutkimus ja suunnittelu: Aloita tutkimalla kohdemarkkinoitasi ja kilpailijoitasi. Tämä auttaa sinua ymmärtämään, mitkä brändielementit toimivat ja mitkä eivät.
  2. Nimi ja logo: Verkkokaupan nimi ja logo ovat ensimmäiset asiat, joita asiakkaasi näkevät. Valitse nimi, joka on helppo muistaa ja joka heijastaa yrityksesi arvoja ja tavoitteita. Logon tulisi olla yksinkertainen mutta mieleenpainuva.
  3. Viestintästrategia: Määrittele, miten kommunikoit asiakkaidesi kanssa. Tämä sisältää kaiken verkkosivuston teksteistä aina sosiaalisen median päivityksiin ja asiakaspalveluun.
  4. Visuaalinen identiteetti: Varmista, että kaikki visuaaliset elementit, kuten värit, fontit ja kuvat, ovat yhdenmukaisia ja tukevat brändisi viestiä.

Verkkokauppa-alustan valinta

Brändin suunnittelun jälkeen tulee valita millä verkkokauppa-alustalle rakennat oman verkkokaupan. Nykyään erilaisia verkkokauppa-alustoja on valtavasti ja vaikka ne sisältävät suurelta osin samoja ominaisuuksia, on niissä myös paljon eroja.

Itse pyöritin omaa verkkokauppaa (VASTUSfit) neljä vuotta, vuodesta 2020 vuoteen 2024 (päätimme lakkauttaa sen yhtiökumppanini kanssa ajan- ja mielenkiinnonpuutteen takia). Tällä hetkellä työskentelen Twice Commercella, joka tarjoaa verkkokauppa-alustaa kiertotalousmalleille, kuten vuokraukseen. Voinkin sanoa, että verkkokauppa-alustat ovat varsin tuttuja minulle.

Verkkokauppa-alustan tärkeimmät ominaisuudet

Verkkokauppa-alustaa valitessa kiinnittäisin huomiota varsinkin kolmeen asiaan, joita ovat helppokäyttöisyys, kustomointimahdollisuudet, sekä integraatiomahdollisuuksiin.

Näistä asioista tärkein on mielestäni helppokäyttöisyys. Tämä on asia, joka tulee sinua vastaan jokainen päivä, kun pyörität verkkokauppaasi. Tilausten ja varaston hallinta ovat asioita, jotka voivat huonoimmillaan saada raivon partaalle, mutta parhaimmillaan tekevät verkkokaupan pyörittämisestä todella vaivatonta. Tärkeää on myös kaupan helppo ylläpito, oli kyse sitten uusien tuotteiden tai kategorioiden lisäämisestä tai blogi-sisällön tuottamisesta.

Hyvät kustomointimahdollisuudet liittyvät alussa lähinnä ulkoasun muokkaamiseen, mutta voivat myöhemmin tulla myös esimerkiksi tuotepakettien (monta eri tuotetta yhdessä tuotteessa) luomisessa vastaan. Yksi tärkeä kustomointi on paikallisten maksutapojen tarjoaminen. Esimerkiksi Suomessa todella moni haluaa ostaa verkkopankkitunnuksilla luottokortin sijaan.

Integraatiomahdollisuuksien tärkeys ei myöskään korostu alussa, mutta voivat tulla myöhemmin vastaan. Yksi esimerkki tärkeästä integraatiosta on pakettien toimitus. Me aloitimme pakettien lähetyksen täysin irrallisella alustalla, mutta hyvän integraation (Postin kanssa), saimme jatkossa luotua lähetyksen täysin automaattisesti, kun merkitsimme tilauksen täytetyksi tai toimitetuksi (englanniksi selkeämpi: fulfill).

Toki hyvä verkkokauppa alusta tarjoaa myös muita ominaisuuksia, kuten kattavan analytiikan tai tavan integroida ulkopuolinen analytiikka (esim. Google Analytics).

Minun suositukseni: Shopify

Päädyin itse 4 vuotta sitten Shopifyihin ja rehellisesti sanottuna valitsisin sen vieläkin perinteiseen, uuden tavaran myyntiin keskittyvään verkkokauppaan.

Shopify tarjoaa mielestäni kaiken tarvittavan ja sen suosion myötä myös laajimman app storen erilaisiin integraatioihin, kuten mainitsemaani Postiin.

Verkkokaupan suunnittelu ja toteutus

Brändin ja verkkokauppa-alustan valinnan jälkeen onkin aika miettiä itse kaupan toteutusta. Tähän on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa: tehdä itse tai maksaa, että joku toinen tekee sen puolestasi. Tässä blogissa keskitytään oman verkkokaupan tekemiseen itse.

Verkkokaupan toteutus alkaa verkkokauppa-alustan valinnan jälkeen domainin, eli verkkotunnuksen, rekisteröinnillä. Domainin voi rekisteröidä erilaisten verkkotunnuspalveluiden kautta, mutta osa verkkokauppa-alustoista tarjoaa myös tämän (kuten Shopify). Tässä on kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että suuri osa domaineita tarjoavista ulkomaisista palveluista ei mahdollista .fi-domainien rekisteröintiä.

Domainin rekisteröimisen ja yhdistämisen alkaa oman verkkokaupan rakentaminen. Tähän paras tapa on ehdottomasti valita jokin valmiista pohjista, joita kaikki verkkokauppa-alustat tarjoavat. Tässä kohtaa myös monet verkkokauppa-alusta eroavat, sillä monissa voi esimerkiksi vaihtaa vain logoa, mutta ei logon kokoa tai paikkaa kotisivuilla.

Verkkokaupan rakentamisen aikana tulee myös olla hyvä kuva miten tuotteet istuvat verkkokauppaan. Tämä voi tuntua oudolta, mutta esimerkiksi erilaisten kategorioiden tekeminen ja löytyykö esimerkiksi yksi tuote useasta kategoriasta, voi olla yllättävän monimutkaista. Ja miten esimerkiksi ale-tuotteet löytyvät?

Tästä päästäänkin hyvin seuraavaan aiheeseen, eli tuotteisiin.

Tuotteet: hankinta, varastointi, dropshipping, hinnat ja tuotekuvat

Tuotteet ovat verkkokaupan ytimessä. Niiden laatu ja toimivuus ovat myös osa brändisi rakentumista, sillä hyvistä tuotteista puhutaan hyvää ja huonoista huonoa.

Myytävien tuotteiden hankkiminen on nykyään todella helppoa, esimerkiksi Kiinailaisen Alibaban kautta, josta löytää tuhansia valmiita tuotteita, joita voi kustomoida omilla logoilla. Tätä kautta voi löytää myös tehtaita, jotka voivat tehdä täysin kustomoituja tuotteita. Toki tehtaita löytää myös lähempää Euroopasta ja Suomesta, mutta kustannukset ovat usein Aasiassa eri tasolla.

Myytävien tuotteiden varastointi on myös hyvä miettiä. Kuinka ison varaston ostat vai teetkö kenties ns. dropshipping-myyntiä, jossa joku muu hoitaa tuotteiden varastoinnin ja lähettämisen ja sinä vain niiden myynnin.

Tuotteiden hinnat on myös hyvä miettiä. Tässä hyvä brändin on eduksi, sillä halvimmalla hinnalla kilpailu vaikeuttaa todella paljon oman verkkokaupan kannattavuutta. Varsinkin aloilla, joissa on isoja toimijoita, voi hinnalla kilpailu olla jopa mahdotonta, jos kilpailija tilaa kerralla 100 000 tuotetta ja sinä 100.

Tuotekuvat ovat myös erittäin tärkeitä. Ne näkyvät todennäköisesti verkkokauppasi lisäksi markkinoinnissasi. Tämä onkin yksi aihealue, johon panostaisin hieman enemmän, kun olet ajatellut panostavasti. Katselet nimittäin todennäköisesti samoja tuotekuvia vielä vuosienkin päästä.

Myös tuotevideot ovat nykyään hyvä tapa esitellä tuotteita tarkemmin ja ne mahdollistavat myös monen vain videoille alustojen hyödyntämisen.

Verkkokaupan markkinointi

Verkkokaupan, kuten muidenkin yritysten, tulee löytää asiakkaita eli tehdä asiakashankintaa. Voin sanoa lähes 100% varmuudella, että tämä tulee olemaan haastavin osuus oman verkkokaupan pyörittämisessä nyt ja todennäköisesti aina.

Verkkokaupan markkinointi ansaitsee oman blogin, tai oikeammin oman blogi-sarjan, mutta käyn silti sen tärkeimmät asiat verkkokaupan perustamiseen liittyen läpi.

Aloitetaan mukavasta ja yksinkertaisesta asiasta: asiakashankintaa voi käytännössä kolmella eri tavalla

  • luomalla sisältöä, joka tavoittaa uusia asiakkaita eri alustojen kautta
  • mainostamalla, eli maksamalla siitä, että viestisi näkyy uusille asiakkaille
  • kertomalla yhdelle tai usealle uudelle asiakkaalle kerralla, esimerkiksi itse tapahtumissa tai kylmäsoittojen kautta tai parhaassa tapauksessa vanha asiakkaasi suosittelee sinua uudelle.

Sisältömarkkinointi

Sisältömarkkinointi tarkoittaa, että teet sisältöä, joka tavoittaa uusia asiakkaita. Esimerkkinä tästä ovat hakukoneoptimoidut (SEO: search engine optimization, jos haluat googlata aiheesta) blogit, jotka saavat näkyvyyttä hakukoneissa, tai videot, jotka saavat näkyvyyttä alustoilla, kuten YouTube ja TikTok.

Sisältömarkkinoinnissa on hyvä muistaa, että vaikka tavoittelet uusia asiakkaita ja teet heille sisältöä, teet myös sisältöä valitsemasi alustan algoritmille. Tekemällä sisältöä, jota algoritmit jakavat, saat sisällöllesi eniten katsojia.

Mainostaminen

Mainostaminen on sitä, että sinun tekemäsi sisältö näytetään rahaa vastaan potentiaalisille asiakkaille. Mainostamista voi tehdä sponsoroimalla juniorijoukkuetta, ostamalla näkyvyyttä paikallislehdessä tai MTV3:n mainoskatkoilta. Verkkokauppaa mainostaessa paras vaihtoehto on kuitenkin todennäköisesti mainostaminen verkossa.

Verkossa mainostamisen paras puoli on sen tarjoama analytiikka ja seuranta. Monet alustat, kuten Google ja Meta (Facebook, Instagram, WhatsApp), tarjoavat suhteellisen helppokäyttöiset alustat mainosten julkaisemiseen ja automaattiseen optimointiin.

Kertominen

Verkkokaupastasi kertominen voi tuntua epäskaalautuvalta tavalta hankkia asiakkaita, mutta senkin voi tehdä skaalautuvasti. Tästä esimerkki on osallistua joihinkin messuihin, jolloin pääset kertomaan verkkokaupastasi ja tuotteistasi parhaassa tapauksessa sadoille ihmisille.

Kertomisen graalin-malja on kuitenkin word-of-mouth, eli kertominen vanhojen asiakkaitesi toimesta. Luotettavan ystävän suosittelu on varmaan varmin tapa saada uusia asiakkaita. Tätä voi yrittää myös skaalata suunnittelemalla esimerkiksi jokin suosittelukampanja, jossa palkitset suosittelijat alennuksin tai ilmaisin tuottein.

Yksi vaihtoehto on myös maksaa siitä, että joku kertoo sinun verkkokaupasta tai tuotteista hänen tutuilleen tai seuraajilleen. Tällöin kyseessä on vaikuttajamarkkinointi, joka sopisi periaatteessa myös mainostamisen alle, mutta toki tätä voi tehdä suoraan maksamisen sijaan esimerkiksi tarjoamalla osuutta heidän tuomasta liikevaihdosta. Tällöin kyseessä on ns. affiliate-markkinointi.

Tärkeimpänä vinkkinä markkinoinnista haluan sanoa, että keskity vain yhteen tapaan. Jos yrität tehdä markkinointi esimerkiksi kahta eri asiakashankintakanavaa käyttäen, saat molemmista 50% tuloksen parhaimmillaan. Opit myös todella paljon paremmaksi yhdellä kanavalla, kun keskityt siihen ja teet tuplasti enemmän sisältöä, mainoksia tai tapahtumia.

Yhteenveto

Oman verkkokaupan perustaminen vuonna 2024 on monivaiheinen prosessi, joka vaatii huolellista suunnittelua ja toteutusta. Kävin tässä läpi tärkeimmät aiheet, mutta toki näiden lisäksi on myös paljon muita asioita, kuten yrityksen perustaminen, verotus, palautukset jne. Jos tämä artikkeli löytää sopivan määrän lukijoita, kirjoittelen mielelläni myös näistä aiheista jatkossa.

[1] https://ecommercedb.com/markets/fi/all

Karri Hiekkanen
Julkaistu / päivitetty
12.8.2024